tiistai, 4. syyskuu 2012

jatkoa....

Mihin mä jäinkään... Eli siis kirjoituksia olemassa olevien ihmisten kanssa jatkui. Muistan yhden tytön jolle mieheni kirjoiitti näin ´´haluaisin nähdä sut tossa ikkunan alla farkuissa ja masturboisit ja mä kattoisin sua´´ että tällästä tekstiä! Ja tää tyttö oltiin bongattu pakkotoisto.comista. Kirjoitin itse tytölle ja kysyin mitä sen päässä liikkui. Sanoi vain, että ei tiennyt mieheni olevan varattu ja pyysi anteeksi. No eihän se tietenkään sen vika ollut,mutta halusin vastauksia. Ja toi pettäminen ja porno sivulla ei riittänyt sille, eli muutettiin taas isompaan asuntoon ja luulin,että asiat olisi ollut hyvin. Mutta mieheni käytös muuttui koko ajan pahemmaksi se tiuski oli ilkeä ja jopa vanhin tyttöni kärsi hänen käytöksestä. Mieheni syytteli koko ajan häntä ja käskytteli ja monesti tyttöni lähti itkien huoneeseen. Ja sanoin miehelleni, että vaikka hän ei ole biologisesti sinun niin olet kasvattanut häntä monta vuotta. En kestänyt,kun tytölläni oli paha mieli. Mieheni vaan sanoi aina´´mitä mä nyt tein väärin´´ ja tää kaikki johtui siitä syyllisyyden tunteesta mitä hän kantoi.Jopa kaksoset käri tästä meidän keskeisitä riidoita ja epävarmuudesta me tuotetiin lapsillemme paljon epävarmuutta ja turvattomuuden tunnetta ,joka on todella väärin! Yhtenä viikonloppuna päätin lähteä ulos pitkästä aikaa kaverini kanssa ihan tuohon paikalliseen kuppilaan 2011 ja mieheni kysyi monelta tulet? no en osannut vastaa tuohon mitään sanoin, että en ole kauheen myöhään. Saavuin kotiin puolenyön aikoihin ja avasin oven ihmettelin miksi koira ei hauku ja oli aivan pimeetä. Tulin sisälle ja huomasin mieheni olevan parvekkeella kyrpä kädessä ja tuijottavan naapurin tyttöä. Hän siinä vielä yritti huitoa kädellä tytölle että tyttö oli huomannut hänet,mutta ei huomannut. Menin parvekkeelle ja husin!! sä olet niin sairas toi on laitonta et voi tujottaa naapureita ja vetää käteen! Tämän jälkeen mieheni sanoi en tehnyt mitään itse teit, kun kävelit joittenki miehien kanssa. Öö en kävellyt samassa mieheni löi minua. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta ekan kerran hän löi minua kun kuulin hänen olleen bileissä missä oli todella nuoria tyttöjä ja joita hän ei tuntenut. Tän episodin jälkeen hän sanoi lähtevänsä pois kysyin miksi? miksi et hae apua jostain....  No taas sovittiin asiat ja kaikki oli hyvin. Mietin, että mitä ihmettä mun päässä liikkui ei varmaan mitään.

maanantai, 3. syyskuu 2012

Hiukan taustaa mistä kaikki alkoi.

Kerron tässä blogissa minkälaista on elää seksiaddiktin kanssa ja mitä kaikkea se on saanut aikaan. Olen seksiaddiktin avovaimo. Tapasin nykyisen mieheni kanssa 09/04 kun hän kävi tanssi tunneillani. Olin juuri eronnut entisestä avioliitostani. Seurusteltiin 8kk enen, kun hän muutti minun ja esikoiseni kanssa samaan asuntoon. Kaikki oli todella hyvin hän kohteli minua, kun prinsessaa ja oli hyvä isä hahmo tyttärelleni,joka oli tulloin vasta 4.v. Ensimmäinen vuosi oli hyvin tämän jälkeen löysin tietokoneeltani käyntejä porno sivuilla ja ajattelin että ok jos se vaan halusi käydä. Mutta löysin toistuvasti aasialais naisia ja hänen exä oli aasialainen kysyin, että kaipaatko häntä? hän hiukan suuttui ja sanoi en kaipaa ja ne sivut vaan aukesi siihen. Mietin silloin jo että hän valehtelee,koska olin jo kerran kokenut saman erosin entisestä miehestäni sen takia että hän ei saanut hoidettua itseensä kuntoo, koska hän myös oli seksiaddikti. Tulin raskaaksi ja saatiin kuulla, että odotan kaksosia mieheni oli todella onnellinen ja sanoi lopettavansa porno sivuilla käymisen. Kaksoset syntyi 04/06. Jolloin heti melkein tuli muutto eteen ja mieheni sai uuden työpaikan. Vauvat oli tosi pieniä ja mieheni työt alkoi joka aamu klo:06.00 jouduttiin kumpikin heräämään monta kertaa yössä ja se oli liikaa miehelleni. Muutaman kuukauden päästä hän sai potkut,koska oli ollut myöhässä töistä. Ja masennus oli suuri ja taas tuli porno sivut ja masturbointi jolloin meidän yhteinen seksi väheni. Yritin ymmärtää,mutta minäkin olen vaan ihminén. Tuli kesä ja esikoiseni synttäreitä vietettiin ja kutsuin sinne vanhan naapuri tytön,joka oli hoitanut tyttöäni silloin tällöin ja tyttö oli 16.v. Olin synttäreitten jälkeen todella väsynyt ja kävin sohvalle nukkumaan ja naapurin tyttö jäi meille katsomaan elokuvaa ja myös mieheni oli paikalla. Heräsin aamulla mieheni ei ollut kotona ja menin koneelle huomasin irc-gallerian sivun auki ja menin sitten katsomaan hänen yksityis viestejä,josta löysin sieltä keskustelun hän oli kirjoittanut sille naapurin tytölle kaikkea törkeyksiä ja ehdotellut kaiken näköistä. Tuntui kun maailma olisi romahtanut en voinut uskoa sitä tekstiä  mitä hän oli kirjoittanut. Mieheni tuli kotiin ja näytin viestin hänelle ja hän ei ensiksi myöntänyt. Sanoin että olet sairas noin ei voi tehdä. Kyseenalaistin itseni,että jos se onki minun vika? ja en ole trapeeksi haluttava,kaunis ym... ja mieheni oli tuolloin 24.v Niitä viestejä rupesi löytyy pilvin pimein joka päivä eri tytöille ja vaikka mitä ehdottelua. Sit sanoin, että erotaan en kestä enään. Se lupasi lopettaa ja hankkia apua. Uskoin tietenki,koska rakastin häntä. Ja siis tätä samaa jatkui 05-09. Marraskuussa 09 oli minun todella hyvän ystävän lapsen ristiäiset ja minusta tuli kummi:) Pari viikkoa ristiäisitä ihmettelin miksi miehelläni nykyään kestää todella kauan koiran kanssa lenkillä. Yhtenä iltana olin menossa työkaverini pikkujouluihin ja odottelin miestä kotiin että pääsisin lähtemään. Puhelin oli koko ajan varattu ja sitten ei enään vastattu puhelimeen. Hän tuli kotiin koiran kanssa lenkiltä ja lenkkihän oli kestänyt sen puolitoista tuntia. Ensimmäinen asia mitä hän teki niin hän meni vessaan pesemään kädet ja naaman.28.11.2009 lähdimme ulos mieheni kanssa ja muutaman kaverin. Sain kaikki kolme neitiä hoitoon sille hyvälle ystävälleni, joka lapsen kummitäti olen. Vein tytöt ja vaihoin muutaman sanan hänen kanssaan ja ihmettelin miksi se oli niin vaisu. Olimme loppu illasta hiukan nauttineet ja yhtäkkiä yksi kaveri sanoi että mulla olisi asiaa istu alas. Ihmettelin että mikäs nyt on että sano vaan ei, kun se vaan inttää että istu nyt tää asia liittyy sun mieheen ja siihen mun ystävään missä minun tytöt oli hoidossa. Se kertoi,että mun mies oli pettänyt mua sen kanssa.Ja tää pettämis ajankohta oli tuolloin,kun menin niihin pikkujouluihin. Olin aivan romuna ja en voinut uskoa pidin sitä mun ystävänä ja tää ystävä on aika nuori niin myös ohjasin ja neuvoin vauvan hoidossa. Olin niin järkyttynyt että, kun mun mies tuli mun eteen silloin illalla niin oisin voinut lyödä sitä!!! olin niin paljon vihaa täynnä. Juoksin sinne  missä mun tytöt oli ja se mun ``ystävä`` kello oli 02.00 kaikki tytöt nukkui. Huusin siinä sille ja kysyin miksi teit näin myös mun mies tuli paikalle ja kumpikaan ensiksi ei myöntänyt tapahtunutta. Sanoin sille tytölle että nyt sä lähdet täältä enkä mä halua nähdä sua ikinä. Tytön äiti haki hänet ja lapsen lapsena pois. Enkä sen jälkeen ole nähnyt. Mutta toi oli kyllä jotain kauheeta. No en tajua kuinka sain sen sovittua miheni kanssa en luottanut siihen sen jälkeen ollenkaan. Ja, kun saatiin sovittua niin harrastettiin aivan ihanaa seksiä, mutta kappa kappas tulin raskaaksi. Ja en ollut kyllä todellakaan onnellinen, koska lapsi sai alkunsa sovinto seksistä! Tein abortin vaikka mieheni ei olisi hallunnutkaan. Koska se mitä se teki meidän perheelle oli jo ihan liikaa. Mutta paljon on vielä kerrottavaa jatkan tästä myöhemmin...